Eilen aloitin tietoisuus-taito ryhmässä. Olen jo tehnyt viikon ajan kotona kehomeditaatio-harjoituksen päivittäin, mutta eilen aloitin lisäksi tuossa ryhmässäkin. Kehomeditaatiossa käydään tietoisesti läpi koko kehon tuntemukset, samalla tiedostaen harjoituksen aikana esiin nousevat tunteet ja ajatukset. Tärkeää harjoituksessa on hyväksyvä tietoinen läsnäolo eli hyväksytään kaikki mitä tällä hetkellä on, takertumatta mihinkään erityisesti kiinni.
Takaisin tietoisuus-taito ryhmään… Alku ei ollut paras mahdollinen, koska minua jännitti ja pelotti mennä mukaan ryhmään. En tajunnut käydä wc:ssä ennen ryhmän alkua ja heti kun aloitimme, minulle tuli kova vessahätä. Yritin keskittyä asioihin, joita ryhmänvetäjä meille kertoi, mutta vessahätä hankaloitti olemistani. Esittelimme itsemme ja kun minun vuoroni tuli, kerroin tarpeestani päästä wc:hen. En tiedä miksi, mutta jostain syystä minua alkoi itkettää kaikkien nähden, mahdollisesti siksi, että minua nolotti ja hävetti. Tunsin itseni muita ryhmään osallistuvia ”hullummaksi” ja se söi itsetuntoani…
Wc:ssä käynnin jälkeen kykenin taas keskittymään paremmin. Puhuimme ryhmässä siitä, kuinka ihmisellä on mahdollisuus valita tekemisen ja olemisen välillä. Tekemisen tilassa huolehdimme ja murehdimme ja ”höpötämme” jatkuvasti jotakin, kun taas olemisen tilassa elämme hetkessä ilman murheita ja huolia (erittäin lyhyesti sanoen). Saimme tehtäväksi yrittää elää hetkessä (eli valita olemisen tilan). Tätä voi harjoitella havainnoimalla (tuomitsematta ja mihinkään havaintoon erityisesti kiinnittymättä), mitä aistihavaintoja, kehontuntemuksia, tunteita, ajatuksia ja mielikuvia tietoisuudessa nykyhetkessä ilmentyy.
Tänään aloittaessani kehomeditaatiota, huomasin oloni tympääntyneeksi ja hieman ärtyneeksikin. Jatkaessani harjoitusta, havaitsin ajatuksen ”en osaa tehdä tätä oikein, olen huono tässä…” En luota siihen, että osaisin olla hetkessä oikein… kuinka kauan esimerkiksi havainnointia harjoitellessa tulee keskittyä aistihavaintoihin, entäpä kehontuntemuksiin jne? Entäpä jos en huomaa mitään ajatuksia tai mielikuvia juuri sillä hetkellä? Tehdessäni kehomeditaatiota (cd-levyltä tulevan ohjeistuksen mukaan), huomaan, etten ole keskittynyt hengitykseen lainkaan: olen vain miettinyt kättäni tai sitä, osaanko nyt havainnoida ja toimia oikein vai teenkö kaiken aivan väärin… Olo tuntuu kurjalta ja koen itseni epäonnistuneen… Epäilen, etten saa tästä mitään hyötyä ja stressaannun (koska ajattelen, etten koskaan pääse ahdistuksestani tai opi elämään sen kanssa).
Mutta positiivisesti ajatellen, tänään kävelin itsekseni muutaman kilometrin matkan ja eräässä vaiheessa huomatessani, ettei muita ihmisiä ollut läheisyydessä, tunsin pelon hiipivän tajuntaani. Heti kuitenkin nousi mieleeni ajatus ”en tarvitse muita ihmisiä tuomaan turvaa, pärjään aivan hyvin itsekseni. Minulla ei ole mitään hätää”. Kävin myös itsekseni kaupungilla ja kaupoissakin, enkä antanut ahdistuksen haitata menoani lainkaan.
Asiasta kolmanteen: mieheni on puhunut paljon ulkomaille matkustamisesta perheenä ensi kesänä. Sehän tarkoittaa lähtemistä kauas kotoa ja vieläpä lentokoneella!!! Ahdistaa ja ärsyttää koko ajatus, etenkin tällä hetkellä, kun tuntuu, että normaali arkikin ahdistaa. Tiedän, etten saisi antaa pelon estää minua tekemästä asioita, joita haluan tehdä elämässäni, mutta se on vaikeaa. Huomasin muuten juuri, että pelkään paniikkia ja pelkoa itseään… en pelkää lentämistä vaan sitä, että siellä ylhäällä iskee paniikki. Anafylaksiaa kyllä pelkään ihan vaan sinä itsenään… eli kuolemaakin siis pelkään. Mahtavaa!!!
Takaisin tietoisuus-taito ryhmään… Alku ei ollut paras mahdollinen, koska minua jännitti ja pelotti mennä mukaan ryhmään. En tajunnut käydä wc:ssä ennen ryhmän alkua ja heti kun aloitimme, minulle tuli kova vessahätä. Yritin keskittyä asioihin, joita ryhmänvetäjä meille kertoi, mutta vessahätä hankaloitti olemistani. Esittelimme itsemme ja kun minun vuoroni tuli, kerroin tarpeestani päästä wc:hen. En tiedä miksi, mutta jostain syystä minua alkoi itkettää kaikkien nähden, mahdollisesti siksi, että minua nolotti ja hävetti. Tunsin itseni muita ryhmään osallistuvia ”hullummaksi” ja se söi itsetuntoani…
Wc:ssä käynnin jälkeen kykenin taas keskittymään paremmin. Puhuimme ryhmässä siitä, kuinka ihmisellä on mahdollisuus valita tekemisen ja olemisen välillä. Tekemisen tilassa huolehdimme ja murehdimme ja ”höpötämme” jatkuvasti jotakin, kun taas olemisen tilassa elämme hetkessä ilman murheita ja huolia (erittäin lyhyesti sanoen). Saimme tehtäväksi yrittää elää hetkessä (eli valita olemisen tilan). Tätä voi harjoitella havainnoimalla (tuomitsematta ja mihinkään havaintoon erityisesti kiinnittymättä), mitä aistihavaintoja, kehontuntemuksia, tunteita, ajatuksia ja mielikuvia tietoisuudessa nykyhetkessä ilmentyy.
Tänään aloittaessani kehomeditaatiota, huomasin oloni tympääntyneeksi ja hieman ärtyneeksikin. Jatkaessani harjoitusta, havaitsin ajatuksen ”en osaa tehdä tätä oikein, olen huono tässä…” En luota siihen, että osaisin olla hetkessä oikein… kuinka kauan esimerkiksi havainnointia harjoitellessa tulee keskittyä aistihavaintoihin, entäpä kehontuntemuksiin jne? Entäpä jos en huomaa mitään ajatuksia tai mielikuvia juuri sillä hetkellä? Tehdessäni kehomeditaatiota (cd-levyltä tulevan ohjeistuksen mukaan), huomaan, etten ole keskittynyt hengitykseen lainkaan: olen vain miettinyt kättäni tai sitä, osaanko nyt havainnoida ja toimia oikein vai teenkö kaiken aivan väärin… Olo tuntuu kurjalta ja koen itseni epäonnistuneen… Epäilen, etten saa tästä mitään hyötyä ja stressaannun (koska ajattelen, etten koskaan pääse ahdistuksestani tai opi elämään sen kanssa).
Mutta positiivisesti ajatellen, tänään kävelin itsekseni muutaman kilometrin matkan ja eräässä vaiheessa huomatessani, ettei muita ihmisiä ollut läheisyydessä, tunsin pelon hiipivän tajuntaani. Heti kuitenkin nousi mieleeni ajatus ”en tarvitse muita ihmisiä tuomaan turvaa, pärjään aivan hyvin itsekseni. Minulla ei ole mitään hätää”. Kävin myös itsekseni kaupungilla ja kaupoissakin, enkä antanut ahdistuksen haitata menoani lainkaan.
Asiasta kolmanteen: mieheni on puhunut paljon ulkomaille matkustamisesta perheenä ensi kesänä. Sehän tarkoittaa lähtemistä kauas kotoa ja vieläpä lentokoneella!!! Ahdistaa ja ärsyttää koko ajatus, etenkin tällä hetkellä, kun tuntuu, että normaali arkikin ahdistaa. Tiedän, etten saisi antaa pelon estää minua tekemästä asioita, joita haluan tehdä elämässäni, mutta se on vaikeaa. Huomasin muuten juuri, että pelkään paniikkia ja pelkoa itseään… en pelkää lentämistä vaan sitä, että siellä ylhäällä iskee paniikki. Anafylaksiaa kyllä pelkään ihan vaan sinä itsenään… eli kuolemaakin siis pelkään. Mahtavaa!!!
Täytyy myös muistaa toistaa itselleen usein "hyväksyn itseni"... tällainen ohjeistus on saatu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti